Suomen taloudellinen tilanne ei ole tällä hetkellä mikään paras, ja valtio velkaantuu kokoajan enemmän ja enemmän. Suomella on velkaa rapiat 100mrd. Suomen vientitalous on kärsinyt pahasti, ja tuodun tavaran määrä on suurempi kuin viedyn tavaran. Suomen velkaprosentti verrattuna BKT:hen on n 60%, eli hieman yli puolet 200 mrdista. Suomi on kuulunut EU:hun vuodesta 2002, jolloin markka otettiin pois käytöstä eikä suomen pankki voi enää elvyttää sitä. Suomen palkat ovat nousussa ja inflaatiossa on kova ennuste. Kriitikkojen mukaan suomen talous on syvällä kuopassa ellei sitä jo kohta saada elvytettyä, sillä velkaa on enemmän kuin koskaan. Paperi- sekä tekniikkateollisuus ovat olleet suomen kantava voima, mutta niilläkään ei enää pyyhi hyvin.
Suomen valtion verotulot ovat hiipuneet ikääntymisen ja muiden kasvavien menojen lomassa, ja sen takia suomi joutuu verottamaan entistä enmmän. (muunmuassa viimevuoden loppupuolella tapahtunut sakkojen kaksinkertaistaminen, parin vuoden takainen ajokorttien erittely.. yms)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti