Sijoittaminen--
Osakesijoittaminen--> Sijoitusmuoto, jossa ostat yhtiön osakkeita, annat rahaasi heidän käyttöönsä ja pääset näin sisään yhtiön toimintaan. on pörssinoteerattuja osakkeita, joilla käydään kauppaa esimerkiksi helsingin pörssissä. Osakkeiden hinnat nousevat ja laskevat osakkeen oston/myynnin mukaan. On olemassa monenlaisia tapoja sijoittaa daytradeidaamisesta monien vuosikymmenten sijoituksiin. Yleisesti kannattaa etsiä sellasseita yhtiöitä, joilla on kasvupotentiaalia, ja he pärjäävät markkinaalueellaan hyvin.
Rahastosijoittaminen--> Sijoittamisen muoto, jossa sijoitat rahaa johonkin rahastoon esimerkiksi. rahastoon joka sijoittaa vain uusiin pörssiyhtiöihin. Rahasto hajauttaa antamasi summan ja pääset rahastojen kautta käsisiksi useampaan osakkeeseen kuin pelkästää ostamalla yhden yhtiön osakkeita.
Valuutat--->Käydään kauppaa eri valuuttojen suhdanteiden välillä. Esimerkiksi USD/EUR, EUR/USD, ovat suosittuja.
Raaka-aineet---> Raaka-aineisiin, kuten öljyyn voi myös sijoittaa. Niiden hinnat sahaavat ylös, alas niiden tarjonnan m ukaisesti. Esimerksiksi öljy on ollut viimeaikoina ylitarjonnassa, joten sen hinta on laskenut.
Asuntosijoitus---> Ostat asunto-osakeyhtiöstä asunnon, niin pääset osaksi sitä. Suurimmalla osakkeenojmistajalla esimerksiksi , jos omistat alakerrasta suuren liiketilan, saat äänioikeuden hallituksessa.
Kansantalous--
Tilinpito---> Kansantalouden tilinpito kuvaa taloudellisen toiminnan kolme perusmuotoa: tuotannon, kulutuksen ja varallisuuden muodostuksen. Kansantalouden tilinpito on tilastojärjestelmä, jolla pyritään kuvaamaan kansantalouden toimintaa. Yhtenäinen järjestelmä mahdollistaa talouden tilan ja kehityksen tarkastelun sekä kansainvälisen vertailun. Tärkein tilinpidon käsite on bruttokansantuote eli BKT.
Makrotaloustiede---> osa-alue, jossa käsitellään koko talouden laajuisia ilmiöitä. Yksilöiden, kotitalouksien ja yritysten käyttäytymistä siinä havainnoidaan talouden laajuisen kokonaisuuden osina. Makrotalousteoriassa käsitellään esimerkiksi taloudellisen kasvun ja suhdannevaihteluiden ongelmia.
Yritystoiminta---> nimitys yhden tai useamman henkilön harjoittamalle, yleensä taloudellista hyötyä tavoittelevalle, toiminnalle. Yritysmuotoja on monenlaisia. Esimerkiksi osakeyhtiö, jossa yhtiön omistus on jaettu osiin. Toiminimi, jossa olet yksin hoitamassa asiaasi, ja myyt tarjoaamasi palvelua. Avoin yhtiö, perustetaan kahden tai useamman yhtiömiehen tekemällä yhtiösopimuksella.
Rahoituslaitokset--> Esimerkiksi pankki. Se tarjoaa rahoitusta lainan muodossa esimerksi asunnon ostoon, tai yrityksen perustamiseen. Vakuutusyhtiöt korvaa aiheutuneen vahingon esimerkiksi tapaturman sattuessa yrityksen tiloissasi. Jos omistat sen alueen kattavan vakuutuksen sinulle korvataan siitä aiheutuneet kustannukset ja haitat.
Rahoitus---> Tarkoittaa rahan antamista esimerkiksi yritykselle. Lähes kaikki tarvitsevat alussa rahoitusta, koska tarvittavaa pääomaa yrityksen perutamiseen ei ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti