Toisen viikkoni maanantai alkoi 8:30 aamulla. Nyt parin viikon ajan olen mennyt töihin 8:00 ja 8:30 välisenä aikana. Töissä on mennyt oikein hyvin ja nyt kerron vähän että mitä sielä on tehty :).
Maanantaina aloitin budjettien syötöllä ja tein sitä n. puoleenpäivään jolloin aloin harjoittelemaan alustavasti ostolaskujen tekemistä ohjaajani kanssa, että osaisin kolmannella viikolla jo tehdä niitä yksin. Tiistaina jatkoin budjettien syöttöä, joka jäi maanantaina kesken. Näissä merkeissä viikkkoni oikeastaan menikin: tehdessäni budjetteja sekä ostolaskujen tekemisen harjoittelua. :)
Kolmannen viikkoni maanantai alkoi ostolaskujen syötöllä. Tällöin sain omat yhtiöt hoidettavakseni ja minun tulisi pitää niistä koko viikko huolta ennenkuin ne vaihatavat konttoria. No kävin tuumasta toimeen ja aloin käymään listoja lävitse. Kun olin käynyt listat läpi kävn läpi viimevuoden tilinpäätöksiä ja tutkin niitä. Loppupäivästä kävin listat vielä toisen kerran lävitse. Tiistaina sain lisää ostolaskulistoja hoidettavakseni ja vastuuta jota olin jo odottanutkin. Kävin keskiviikko aamuna viikkopalverissa, ja jatkoin ostolaskujen syöttöä loppupäivän. Torstaista sama jatkui, kävin listoja lävitse ja hoidin ostolaskuja. Loppupäivästä kuitenkin tein yhden veroilmoituksen, koska olin ehtinyt käymään talot jo kahdesti lävitse.
Hienolta kuulostaa. Eli taloyhtiöiden ostolaskuja. Jopa tilinpäätöksiä ja budjetteja ja veroilmoitus. Niitä tulee koulussa ensi vuonna sitten teoriaopinnoissa. Onko muuten mahdollista että taloyhtiöissä olisi jotakin myyntireskontraa? Jos on niin millä nimellä sitä kutsutaan ja miksi?
VastaaPoista